Aapo 11kk

Blogin päivitys on jäänyt vähälle, talviunilla olen ollut asian suhteen. Kameran hankinta on edessä, sitten yritämme taas blogin pitoa uudestaan.

Koirapuistossa

 Aapo 4,5kk. 

Aika on mennyt nopeaa ja koira kasvanut huimaa vauhtia.

Rokotusten jälkeen on lähdetty tutustumaan nelijalkaisiin ystäviin.

 Aapo on aika varautunut koirapuistossa, ei turhia hötkyile, 

ensin tuumataan, että uskaltaako sitä lähteä leikkiin mukaan...

 Emäntä on viimeksi käynyt puistossa 12v sitten..., 

eli aikaahan siitä on, mutta tuttujakin on jo siellä näkynyt.

Verikoe oli normaali, eli anemian pelko väistykööt!

Aapo on täysin raakaruokinnalla,

 se voi olla selitys veriarvojen nousulle,

 tai sitten kasvu on tehnyt tehtävänsä.

Näyttelytreenit

Seisomaharjoitus eka kertaa ja hyvin meni oppi perille

Leikiksi meni, näyttelyhihna taskuun ja metsälenkille

Energian purkuun

Halaus

Mökkiläisten iloinen tapaaminen

Santeri oli Aapon kanssa mökillä viikon kaksistaan

3kk

Aapo sai ensimmäisen rokotuksen ja samalla otettiin verikoe. 

Veriarvot olivat hiukan nousussa ja kun koira on reipas ja ei oireile, niin tohtori oli sitä mieltä että ei huolta. Anemia epäilyt unohdetaan ja annetaan pojan kasvaa normaalia pennun elämää.

Herkku maistuu ;)

Murusetkin etsitään tarkkaan

Häkkiin opettelu

Häkki valmistui Aapon ollessa 10 viikkoinen. Sinne opettelu tapahtui vähän kerrallaan. Pentua ei sinne nakattu ja ovi perässä kiinni, ei tosiaan, vaan sen kanssa mentiin sinne yhdessä, juotiin kahvit ja vietettiin aikaa ja leikittiin. Näin meni viikon päivät, ja usein lenkin jälkeen Aapo halusi mennä suoraan häkkiin, ja sitten alettiin jättämään yksin pidemmiksikin ajoiksi. Nyt viettäää jo koko päivän häkissä.

Hyvin ja helposti on mennyt opettelu. Vinkumista on vain ihan vähän, kokeilee olisiko siitä apua häkistä pois pääsyyn. Vinkumisen aikana komennetaan olemaan hiljaa ja takaoven pamautus ääni on auttanut. Fiksu koira, tai mökötystähän siitä seuraa. Alta kulmien suloisella ajokoiran katseella tuijottaa, että oletteko ihan tosissanne. Juu ollaan tosissaan, mutta nyt kesälomien aikaan Aapo pääsee usein päivän aikana lenkille ja pihalle ihmisten kanssa touhuamaan. Sisällekkin on tervetullut. Yöt menee vielä sisäkoirana. 

Minun mukavin kesäloma pitkästä aikaa, ei reissua ympäri suomen, ei kyläilyjä, ei shoppailuja, on vaan saanut olla kotona ja viettää aikaa tämän sydämensärkiän kanssa. Jotenkin nämä viimeiset päivät on ollut sellainen tunne, että jotain puuttuu, pentu ei ole pyörimässä jaloissa eikä vaadi jatkuvaa seuraa.. Luulen että olisimme pärjänneet ilman häkkiäkin... ;) Haikeutta havaittavissa?

Mökötys

12 viikkoa, loikoilua pihakeinussa ja suolitukos

Tässä kuvissa ollaan jo virkoamassa, ja säikähdyksellä selvittiin. Oli poika nimittäin nielassut pehmolelukoiran nenän! Kukaan ei ollut nähnyt tapahtumaa, kaikki ihmettely alkoi löysästä vatsasta ja sitä tuli ja tuli ja tuli.. Lopuksi se oli pelkkää nestettä. Tämä alkoi iltapäivällä ja alkuyöstä alkoi oksentelut.
Aapo vaati ulos joka kerta, vaikka oli kauhea kiire, eli meillä on siis sisäsiisti koira. :)

Neljän oksentamisen jälkeen ulos tuli yllätys, mietin miksi liha ei ole sulanut, punamusta golfpallon kokoinen möykky. Sitä tutkiessani mietin sen alkuperää ja hoksasin että se on Aapon kaverin nenä, pehmolelusta. Tämän kaverin kanssa oli painittu sulassa sovussa jo yli viisi viikkoa. Nyt loppui painit, leikkiä saa vaan koiralle tarkoitetuilla leluilla.

Puhdistuminen on alkanut, kaunis ruskea paljastuu otsalta

Velipoika Tico kylässä

Pojat on nyt 11 viikkosia ja mietimme mahtoivatko tuntea toisiaan neljän viikon erossa olon jälkeen. Leikkivät ja riehuivat Aapon uudessa häkissä.
Tästä meillä alkaa harjoittelu häkkikoiraksi. En tiedä kenelle se on vaikeampaa koiralle vai minulle. Sydämensärkiä laitetaan häkkiin itkemään sydäntä raastavaa itkua..
Saatiin rekisteri paperitkin, FI33081/81,  Aapo Koiranetissä.

10 viikkoa, valokuvausmallina

Juhannus herkkua

Ihmislapset herkuttelee juhannuksena, miksi ei koiravauvakin. Naudan ydinluu maistui hyvältä, hampaat sai töitä ja mukavaa oli :)

Makoisaa Juhannusta!

Ajokoiranuoret

Jussi 10v, tuleva ajokoiramies? Viihtyyvät hyvin keskenään ja Jussi veti pennut puoleensa mangneetin lailla kun pentuetta käytiin katsomassa. Hänen syliin pakkautui viisikin pentua yhtäaikaa.

Jussi ja Aapo metsässä

Anni 11v ja Aapo nauttiivat toistensa lämmöstä.

Ajokoirakin tarvitsee lämpöä ja rakkautta. Minä lapsena kuulin kuinka ajokoiramiehet väittivät että koiraa ei saa pitää hyvänä, ei opettaa temppuja saati nukuttaa vieressä... Nämä neuvot kun unohti ja antoi rakkautta, niin sai ihanan sydänystävän ja samalla kilvan käviän joka toimi metsässä kuin unelma <3

Anni ja Aapo auringossa

Santerin ja Aapon yhteiskuvaa odotellaan, on niin nopea liikkeinen poika, ettei pysähdy edes kameran eteen...

Mitä äiti edellä sitä tyttö perässä???

Ajokoiraharrastus on varmasti muuttanut muotoaan jotenkin viidentoista vuoden aikana? Vai onko? Voi olla että samalla kaavalla mennään. Joitain muutoksia tietysti salaa toivon koehommissa tapahtuneen, mutta se jää nähtäväksi... Sen näkemisen aika toivottavasti vielä tulee. 

Koirahommat vei minut mennessään 11vuotiaana. Nyt tyttäreni on saman ikäinen kun minä olin silloin kun sain ensimmäisen koirani, Samban. Siitä lähtien oltiin paita ja perse. Katsotaan toistaako historia itseään. Näyttelyt ja ajokokeet oli mahtavia reissuja. Siellä se pikkuinen tyttö viihtyi ukkojen seurassa viikonlopusta toiseen.  51 ajokoetta Samban kanssa, Saundin 23 ja Saken 14, näyttelyitä Saundilla 22, Samballa 15 ja Sakella 2. Mutta en toki kaikissa kokeissa ole ollut mukana, näyttelyissä olen esittänyt itse, jos koirat eivät olleet samassa luokassa. 

Ja nyt some-maailmaa ajatellen, harmi kun nettiä ei ollut silloin, ei edes päiväkirjaa tullut kirjoitettua. Muistoja on onneksi, mutta näihin koe ja näyttely määriin mahtuu niin paljon paikkoja, maastoja, ihmisiä ja juttuja, että ne olisi ollut kiva kirjoittaa vaikka blogiin! Kaiken kokemani, koirien kanssa harrastaessa, voisi yhdellä sanalla tiivistettynä verrata rikkaudeksi.

Sari <3 Samba

Anni <3 Aapo

Sattuu ja tapahtuu

8vk ensimmäinen metsälenkki mökillä

Ampiaisen pisto ja turvonnut kuono ;(

Ilmeisesti ampiainen pääsi yllättämään. Tomera, utelias pentu työntää nokkansa joka paikkaan, näin kävi sitten marjapensaan alla. Puolen tunnin kuluttua ulkoilusta yläsilmäluomet turposi, ensin toinen silmä muurautui umpeen, kohta sen jälkeen toinen. Sitten oli vuorossa kuonon turpoaminen. Valkoinen osa kuononpäästä näytösti lähinnä lumipallolta. Ulkoilusta oli nyt kulunut reilu tunti. Soitimme päivystävälle eläinlääkärille ja hän määräsi ensiavuksi puolikkaan kyytabletin.
Tuska oli valtava, kutitti ja itketti. Yö meni sairaanhoitajana. Onneksi kyytabletti helpotti oloa niin, että tunnin päästä pentu torkkui pieniä unia ja kutina rapsuttelu oli vähäisempää.
Seuraavana päivä töistä palatessani huomasin pennun olevan itkuinen ja levoton. Lapset kertoi Aapon nukkuneen lähes koko päivän. Lähdimme siis päivystykseen.
Aapo sai kaksi kipupiikkiä ja antibiootti kuurin. Oli siis oikeasti kipeä ja paukamia oli pitkin kuonoa ja selkää. Paukamat säilyi vielä kolme päivää pistoksen jälkeen.
Lääkäri halusi ottaa verikokeen kun havaitsi miten heikossa kunnossa Aapo oli. Ja diagnoosi oli keskivaikea anemia. Järkytyshän se oli kaikille. Lääkäri ehdotti että lähtisimme helsinkiin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Olin kotihoidon kannalla, joten jäimme kotiin. Aapo virkosi ihan eri koiraksi mitä oli ollut aiemmin. Yö meni riekkuessa ja valvoessa. Ajattelin että nyt pentu heräsi henkiin. : ) Helpotus sinäänsä.
Kävimme kontrollissa ja arvot eivät ollut juurikaan muuttuneet, mutta eri lääkäri oli sitä mieltä että ei olisi syytä huoleen, koska veriarvot taulukoissa on aina aikuisen koran viitearvoja. No,nyt jäädään odottamaan ja otetaan verikoe taas kun mennään rokotukseen ja selvitetään sisätauti lääkäriltä siihen menessä pentukoiran raja-arvot anemiaan.
Anemiasta tulee mieleen apaattinen ja väsynyt potilas. Aapo on ollut pienestä asti kovin paljon nukkuva ja huonosti syövä itkuinen pentu. Kun emän luona kävimme pentuja katsomassa, niin silloinkin Aapo uikutti koko ajan... Vaihdoimme diagnoosin jälkeen ruokamerkkiä ja lisättiin ruokaan jauhelihaa ja piimää, raejuustoa tai kernaviiliä. Ruokahalu muuttui vaihdoksen myötä hyväksi. Minun mielestä Aapo on nyt ihan normaali pikkupentu. Aika näyttää miten meille käy. Jos punasolu määrä ei kohoa, niin onko voimia ajohommiin.. Toivotaan että kaikki on hyvin ja saadaan Aaposta uusi kilvankäviä ;)

Pentu kotona :)

Aapo 7vk, ikävä kavereita ja totaalinen väsy.
Jännittävä päivä. Lapset sai todistukset koulusta, esikoinen sai yläasteen päästötodistuksen. Kakkukahvien jälkeen lähdettiin hakemaan pentu kotiin. Auto matka oli itkua ja parkua, sydän hakkasi ja paniikki oli kova.  Uni maistui heti kotiin tultua, pentuerievun päällä. <3

Aapo 6 viikkoa

Aapo 6vk.
Voi mikä jälleen näkeminen, oli pennut taas viikossa kasvaneet. Vilperttejä.. Viikko vielä niin Aapo kotiutuu :)